Olen seurannut Asemanrannan rakentumista vaihe vaiheelta. Huomaamattani rakentaminen on saanut vilkkaan alkustartin, ja en juurikaan surrut vanhan tehdaskiinteistön purkua, vaikka kävinkin siellä säännöllisesti kirpputoriostoksilla. Kun sitten ystäväni Katariina kertoi muuttavansa Asemanrannan ensimmäiseen taloon järvimaisemiin, onnittelin häntä toki erinomaisesta valinnasta. Kunhan olin ensin päässyt omasta kateuden tunteestani yli. Kukapa ei nyt haluaisi asua järven rannassa, ihan Hämeenlinnan keskustan tuntumassa!

Katariina mukaan se oli uskomaton hetki, kun kuukausien odotuksen jälkeen sai vihdoin uuden kodin avaimet käsiinsä. Joulukuun tummuuden keskellä avaimet hymyilyttivät enemmän kuin mikään muu. Ja aivan juuri jouluaaton kynnyksellä asia lopulta konkretisoitui, kun muuttoauto kaarsi muiden mukana Asemanrantaan ensimmäisen valmiin talon kohdalle. Oli aika saapua kotiin, ihan uuteen sellaiseen.

Katariina oli käynyt talossa toki jo aiemmin. Hän oli päässyt seuraamaan talon rakentamista sekä osallistumaan oman asuntonsa materiaalien valintaan. Katariina oli valinnut pöytien tasoja, kaakeleita kylpyhuoneeseen ja vetimiä kaapistoihin. Hän oli ehtinyt tutustua naapureihin koko talon yhteisissä välikatselmuksissa, sekä näkemään talon rakentamista monesta eri näkökulmasta.

Joulukuisena päivänä muuttoautojen mukana muutti toki koko perhe. Perheen pienimmille talon suosikkivarustus on uusi hissi, ja kissakin on löytänyt jo kodin uudet suosikkipaikkansa. Pari ensimmäistä viikkoa Katariina kertoo hipaisseensa uusia itse valitsemiaan kaappien ja tasojen pintoja aina ohi mennessään. Ihan vain pieni sively sormella kaappien oviin, keittiön tasoihin ja kylpyhuoneen kaakeleihin. Pienillä hipaisuilla sai tervehdittyä koko uuden kodin.

Pinnat tuntuivat raikkailta, kotiin sopivilta ja maisemaa täydentäviltä. Aiemmin tehdyt valinnat todella kannattivat, vaikka valinta oli ollutkin haastava. Tämä oli ensimmäinen täysin uusi talo ja koti, johon Katariina oli muuttanut. Oli siis uutta, että sai valita materiaaleja jopa yli tarjotun, ja juuri niitä itsensä toivomia ja omiin arvoihin sopivia. Sai siis osallistua kunnolla oman kodin suunnitteluun ja seurantaan jo ennakkoon. Nyt pääsee vielä aitiopaikalta seuraamaan koko uuden asuinalueen rakentumistakin.

Ikkunan äärellä maisema hätkähdytti joka kerta. Katariina on jopa pohtinut voiko oma koti todella olla todellista tällaisella sijainnilla, suoraan rautatieaseman etupihalla. Tai näkyykö ikkunasta oikeasti järvi, puita ja keskustan valot. Ja kyllä, siellä ne näkyvät joka päivä, ja yhä edelleen sen maiseman edessä tekisi mieli hihkaista onnesta joka ikinen päivä.

Kun tiedustelen uuden kodin muita puolia, kertoo Katariina niistä toki sijainnin. Työn kannalta on ensisijaista, että perheen liikkuminen sujuu vaivattomasti. Hän jopa yllättyi huomatessaan, kuinka kaikki kaupungin omat bussilinjat kulkevat talon vierestä, ja toisaalta taas kuinka nopeasti rautatieasemalta pääsee nopeasti palavereihin myös kotikaupungin ulkopuolelle. Omalle autolle ei ole siis ollut vieläkään tarvetta!

Uusi vuosi on ollut siis helppo aloittaa uusissa maisemissa. Pikkuhiljaa talon muuttosuojia on poistettu ja muuttoautot vähentyneet. Tunnelma on syntynyt elämisen arkisista kohtaamisista ja niistä ikkunoiden maisemista. Uudet kulmat, äänet ja tuoksut ovat tulleet tutuiksi. Maisema on saanut talvisen lumipeitteen, valoa on joka päivä enemmän ja muuttolaatikoita vähemmän. Ja kyllä, se maisema ottaa edelleen vallan koko kodista. Sen edessä hihkaistaan varmasti monta kertaa vielä lumien sulaessa, puiden versotessa ja syksyn ruskassakin.

(Haastateltavan nimi muutettu.)

Kirjoittaja on Veera Jussila, hieman kauempana rannasta asuva.